Joka kevät on aina yhtä ihanaa kun saa alkaa suunnitella uutta kautta kasvihuoneessa ihan toden teolla. Se tosin ei ole kovin helppoa, koska aina sinne haluaisi enemmän laittaa kasvatettavaa kuin mitä sinne mahtuu. Viime vuonna tein sen virheen, että laitoin kasvarin omaan makuuni liian täyteen. Vaikka kasvit mahtuivatkin siellä hyvin kasvamaan, niin minulle kasvihuone ei ole paikka, jossa haluan kasvatuksen maksimoida, vaan haluan, että se on myös mukava ja viihtyisä paikka hengailla.
Viime vuonna kahvittelu jäi hyvin vähäiseksi kasvihuoneessa, kun ei siellä viidakon keskellä vaan tehnyt mieli oleskella, siksi tänä vuonna ajattelin ottaa askelen taaksepäin ja palata enemmän siihen, millainen kasvari oli aikaisempina vuosina. Haluan että kasvarissa on tarpeeksi vapaata tilaa, että mahtuu hyvin liikkumaan ja hoitamaan kasveja ja hyötykasvien lisäksi pitää kukkiakin olla reilusti.
Lämpimän talvilomaviikon kunniaksi kävin fiilistelemässä kasvarissa ja järjestelin sen uuteen järjestykseen. Samalla piirsin pohjapiirroksen, johon oli sitten hyvä alkaa suunnittelemaan, mitä sinne mahtuu. Vilautinkin tätä kuvaa jo Facebookin puolella.
Tomaateissa keskityn tänä vuonna enimmäkseen kirsikkatomaatteihin, koska niistä saa paremmin satoa kuin isoista lajikkeista. Olen kuitenkin heikkona pihvitomaatteihin, joten niitäkin on sitten valikoitunut mukaan reilusti. Lisäksi mukana on muutama erikoisempi lajike.
Kirsikkatomaateista ’Sungold’ ja ’Sweet Million’ on olleet minulla kasvatuksessa joka vuosi, koska tykkään napsia näitä kasvarissa välipalaksi kun ne ovat niin makeita ja hyviä. Näiden kanssa samaan sarjaan pääsevät viime kesäiset tuttavuudet ’Black Cherry’ ja ’Arielle’. ’Dr. Carolyn’ on myös minulla ollut jo kahtena edellisenä kesänä, se on minun suosikkini keltaisista kirsikkatomaateista. Viimekesäisistä tuttavuuksista pääsee tänä vuonna kasvatukseen myös ’Sweet Cassady’, ’Blush’, ’Black Opal’ ja ’Big Sungold Select’.
Viime kesänä kokeilin ensimmäistä kertaa myös vihreitä lajikkeita. Miniluumutomaatti ’Green Envy’ pompsahti suoraan suosikkien joukkoon, kun taas normaalin kokoinen ’Green Zebra’ ei tehnyt vaikutusta, mutta saa kuitenkin uuden mahdollisuuden tänä vuonna. En hylkää mitään lajia yhden kokeilun perusteella, koska voihan olla, ettei kasvuolosuhteet yhtenä vuonna ole niin suotuisat, että laji pääsisi näyttämään parhaat puolensa ja siksi haluan kokeilla useamman kerran ennen kuin totean ettei joku laji ole minulle mieleen.
Uusia lajikkeita pääsee kokeiluun tänä vuonna 3 kpl, ’Red Cherry’ -kirsikkatomaatti, ’Roma’ -luumutomaatti ja ruukkutomaatti ’Maja’. Ruukkutomaatteja olenkin kylvänyt jo reilusti, muita lajikkeita ovat ’Vilma’, ’Minibell’, ’Window Box Yellow’,’Aztek’ ja ’Father Frost’. Pihvitomaattilajikkeiksi valikoitui puolestaan ’White Beefsteak’, ’Apelsin’, ’Orange Queen’, ’Brandywine’ ja ’Brandywine Yellow’.
Lopuista lajikkeista ’Tigerella’, on minun luottotomaatti, tekee satoa huonompanakin kesänä kivasti, ’Citrina’ ilahdutti viime kesänä hauskan sitruunamaisen ulkonäkönsä vuoksi ja oli myös kivan makuinen ja ’Red Cavernista’ toivon saavani tehtyä täytettyjä tomaatteja. ’Ghost’ oli suurin yllättäjä viime vuonna, persikkamaisen nukkainen ulkokuori herätti minussa kovin paljon ennakkoluuloja, mutta makuhan oli mitä mainioin ja tämä pompsahti myös suosikkien joukkoon.
Amppelitomaattilajeiksi tulee ’Garten Perle’ ja ’100&1000’.
Tomaattien lisäksi kasvihuoneeseen tulee chilit ja paprikat, joista kerroin jo aiemmin, ja reilusti kurkkua sekä tänä vuonna ajattelin kokeilla ihan huvin vuoksi taas vesimelonia. Kaksi vuotta sitten sain muistaakseni kolmesta kasvista yhden pienen melonin, kiva nähdä kuinka tälla kertaa käy. Viidakkokurkkua ja pesusienikurkkua yritin kasvattaa viime vuonna, mutta jostain syystä en saanut taimia onnistumaan, joten niitäkin kokeilen myös nyt uudelleen.
Tarkoitus on sitten näiden lisäksi laittaa yrttejä, kukkia ja mitä kaikkea sitä kesään mennessä keksiikään. Alkaahan tässä jo mieli malttamattomana kesää odottaa kun näitä mietiskelee ja suunnittelee.