Intiaaniminttu eli Valkosirokki

intiaaniminttu

 

Muutama vuosi sitten törmäsin K-Raudan yrttipöydällä mukavan näköiseen yrtin taimeen joka tuoksui mintulle, mutta kasvoi lamoavasti. Taimia oli vain yksi jäljellä ja siitä puuttui nimilappu, mutta se lähti matkaani silti. Kotona pienen Googlettelun tuloksena  selvisi, että kasvi on Intiaaniminttu.

Intiaaniminttu lumosi minut täysin. Taimi kasvoi reheväksi amppeliksi, kukki pienin söpöin kukin, jotka olivat myös kimalaisten mieleen, ja ohimennessäni sain nauttia mintun tuoksusta kun vähän kädellä pölläytin kasvia.

Seuraavana kesänä olisin jälleen halunnut kasvattaa minttua enemmänkin, mutta en löytänyt taimia mistään. Siemeniäkin yritin etsiskellä ulkomaisia nettikauppoja myöten, mutta mistään en niitä löytänyt. 

Jälleen kului vuosi ja yllätyksekseni Intiaaniminttu ilmestyikin Kodin Kukkien valikoimaan. Sehän piti tietenkin heti laittaa tilaukseen ja taas sain nauttia kasvista yhden kesän. Huonon saatavuuden takia olisin kovasti halunnut säilyttää kasvin talven yli, mutta se kuoli samantien kun toin sen sisälle syksyllä. Onneksi kuitenkin kasvi on nyt pysynyt Kodin Kukkien valikoimassa useamman vuoden, joten se on ollut nyt minun vakio ostokseni joka kevät.

 

 

intiaaniminttu2

 

Intiaaniminttu ei nimestään huolimatta ole varsinaisesti minttu ollenkaan, joten normaalien minttujen kaltaista holtitonta leviämistä ei tarvitse pelätä. Intiaaniminttu kuuluu Sirokki- kasveihin ja virallinen nimi onkin Valkosirokki. Intiaaniminttua voi kuitenkin käyttää hyötykasvina samalla tavalla kuin oikeitakin minttuja esim. teehen. 

Intiaaniminttu on helppo kasvatettava, se sopii niin varjoon kuin aurinkookin, kunhan vaan huolehtii tasaisasta kastelusta ja säännöllisestä lannoituksesta. Kasvi kestää myös kuivahtamista, mutta oman kokemuksen mukaan, kasvi kyllä pysyy hengissä kuivassakin mullassa, mutta jää kitukasvuiseksi. Hyvissä olosuhteissa kasvi kasvaa reheväksi. Yllä olevassa kuvassa on kolme pientä tainta isossa muoviruukussa ja siitä kasvoi kyllä tosi kaunis kesän aikana, versot on varmaan melkein metrin pitkiä.

Kova halu minulla olisi saada kasvi talvehtimaan. Kerran siis yritin tuoda sen sisälle ja epäonnistuin sen kanssa. Viime syksynä laitoin ne maahan, mutta jälkeenpäin luin, että Intiaaniminttu ei talvehdi ulkona Suomessa. Ehkä ensi syksynä taas kokeilen tuoda ne sisälle, kun sisällä talvetus on ilmeisesti on mahdollista jos olosuhteet vain on sopivat.

 

Onko Intiaaniminttu sinulle tuttu kasvi?